lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäkuun valmistuneet


Valmistui kesäkuussa edes jotain. Paljoa ei grammoja kertynyt, mutta sentään eden muutama. :)
Grammoja tuli kesäkuussa yhteensä 235. Vähänhän se on. Tuolla on kuitenkin valmistumassa neulepaita ja iso kasa kyjy-töitä on aloitettu. Grammoja siis kertynee seuraavien kuukausien aikana mukavasti. :)

Jämäkuun viimeinen työ valmistui myöhässä, mutta eipähän jäänyt roikkumaan. Viimeisenä työnä aloitin siis Revontuli-huivin. Neulominen oli kieltämättä tuskaa. Ehkä minä en ole vielä valmis pitsihuiveihin. Huiviin tuli vähän väliä laskuvirheitä, mutta ei niitä toivottavasti huomaa. Sateisena päivänä en halunnut kuvata huivia ulkona ja sisällä ei löytynyt riittävän isoa valoisaa paikkaa. Huivi on siis taitettuna nelinkerroin kuvassa.

Pitkään keskeneräisenä ollut virkatttu puuvillapipo valmistui myös. Se on kulkenut mukana jo kauan. Ei vain ole tehnyt mieli virkata tuollaista. Nyt päätin vääntää sen valmiiksi ja ihan kivahan siitä lopulta tuli.

Ensimmäinen Kyjy-työ on myös valmistunut. Kyjy 1 on siis valmis. Mirja-mummun tossuja tulee varmaan pyöritettyä useammatkin elämän aikana. On näitä sen verran mukava tehdä. :)







Huivi:
Ohje: Revontuli-huivi
Puikot: 3,5 KnitPro-pyörö 100cm kaapeli
Lanka: Luultavasti Drops Delight-jämiä
Langankulutus: 118g

Pipo:
Malli on oma kirjovirkkausmyssy
Koukku: 2,5 ja 3,0 markettikoukut
Lanka: Mayflower ja Viola
Langankulutus: 47g

Tossut:
Ohje: Mirja-mummun tossut
Puikot: 3,0 KnitPro sukkapuikot
Lanka: 7 veljestä
Langankulutus: 70g


2 kommenttia:

  1. Hienoja töitä! :) Saanko kysyä, että millä ohjeella neuloit revontulen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivin neuloin Ulla-neulelehden Revontuli-huivin ohjeella. Kiitos, kun huomautit linkin puuttumisesta. :)

      Poista